|
|
|
|
|
|
|
|
|
![]() |
![]() ![]() ![]() |
|||
|
|
Tänään on: 9.2.2010 Onnittelut: Raija, Raisa |
||||
|
|
|||||
|
|
Seuraavassa lehdessä: Lauantai: Tasavallan presidentti palkitsi perhetukikeskuksen Tasavallan presidentti Tarja Halonen palkitsi torstaina Äänekosken perhetukikeskuksen Arjen turvaaja 2010 -palkinnolla. Kunnallisalan Kehittämissäätiön palkinnon sai tänä vuonna perhetukikeskuksen lisäksi koko maassa vain kaksi henkilöä. Perhetukikeskus palkittiin erityisesti siitä, että se on luonut ympärilleen verkoston, joka koostuu entisistä työntekijöistä, asukkaista ja yrityksistä. Näin se on laajentanut perinteistä perhetukikeskusmallia.
Perhetukikeskuksen eli tuttavallisemmin Loden toiminta on turvannut niiden lasten ja nuorten arkea, joilta puuttuu tavanomainen koti jo vuodesta 1946. Siitä on tullut mummola, jossa monet lastenlapsetkin käyvät.
– Meille tämä on todella hieno kunnianosoitus. Se on samalla huomionosoitus koko Äänekosken kaupungille ja toimijoille, kaikille yhteistyökumppaneillemme. Toimintamme perusta on se, että lapset ovat voineet laitosolosuhteissakin kiintyä työntekijöihin, sanoo perhetukikeskuksen johtaja Hillevi Suutala.
Pääosin perhetukikeskukseen tulee lapsi tai nuori kriisikeskus Mobilen kautta. Keskimäärin lapset ja nuoret asuvat Lodella noin 3,5 kuukautta, jonka jälkeen he pääsevät sijoitusperheisiin. Pieni osa lapsista sijoitetaan laitoksiin.
– Entiset lapset tulevat yhä vieläkin takaisin mukaan toimintaan. Lasten tunne siitä, että tämä on heille oikea koti, on meille paras palaute työstä. • Lauantai: Lääkärit sanovat sanansa seututerveyskeskuksesta • Lauantai: Liian kireät aikataulut eivät salli riittäviä taukoja ammattikuljettajille? Kiinnostuitko? Haluatko tietää lisää? Tilaa lehti tästä. Sisä-Suomen Lehti - enemmän kuin paikallislehtiSisä-Suomen Lehti ilmestyy kolme kertaa viikossa; tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Käynti- ja postiosoite: • Tilaa lehti • Tee osoitteenmuutos • Lähetä juttuvinkki • Kirjoita yleisönosastoon • |
|
|||
|
|
|||||